Käsi ylös kuka on, ainakin joskus, kuvitellut kirjoittamisen olevan yksinäistä puuhaa. Onhan se toki sitäkin, mutta tuon mielikuvan ehdottomuus ravistettiin mielistämme heti kirjoittamisen opintojen alkumetreillä. Useimmat huomasivat palauteen antamisen ja saamisen hyödyt jo kurssitehtävien parissa, mutta laajempi, jo tekstien kirjoitusvaiheessa tapahtuva yhteistyö kuulosti monelle edelleen vieraalta. Omat ideat ja tekstit kun tuntuivat niin kovin henkilökohtaisilta.
Meidän kirjoitusporukkamme sai alkunsa tuon saman kurssin keskustelufoorumilta, jolla syntyi idea nuorille suunnatun novellikokoelman kirjoittamisesta useamman opiskelijan voimin. Pian meillä olikin jo kasassa viiden naisen porukka, “Novellinaiset”, kuten ryhmän WhatsApp-viestiketju nimettiin. Se oli aika jännittävää: kukaan meistä ei tuntenut toisiaan ennestään, ja satuimme vielä asumaan kolmessa eri maassa.
Nyt yhteistyötä on takana jo melkein vuosi. Tänä aikana olemme kokoontuneet noin kerran kuussa etäyhteyksien ääreen käymään läpi jo kirjoitettuja tekstejä sekä ideoimaan uusia. Ensimmäinen versio kokoelmasta alkaa nyt olla valmis, ja seuraavaksi pitäisikin uskaltaa luovuttaa se nuorten koelukijoiden kommentoitavaksi. Tänä syksynä on luvassa myös toinen jännittävä hetki, kun viimein pääsemme tapaamaan toisemme kasvotusten ensimmäistä kertaa.
Yhteisessä kirjoitusprojektissa on ollut omat haasteensa, vaikka keskustelimmekin aluksi huolellisesti siitä, kuinka halusimme yhteistyön toimivan. Yksi suurimmista ongelmista on yhteisen ajan löytäminen, joka on vaatinut sitoutumista meiltä kaikilta. Toisaalta aikataulut ovat myös auttaneet kirjoittamisessa. Yhdessä sovittuja eräpäiviä kun ei jätä yhtään niin helposti huomiotta kuin omiaan.
Yhdessä kirjoitettaessa aikaa menee omien tekstien suunnittelun ja kirjoittamisen ohella myös toisten tekstien lukemiseen ja kommentointiin. Työtä on siis tavallaan ainakin tuplasti, mutta toisaalta hyötyäkin on tullut monin kerroin. Joskus toisten antama palaute on juuri sitä, mitä kaipasikin. Toisinaan sitä joutuu makustelemaan jonkin aikaa, välillä haluaa silti pitää kiinni omista ratkaisuistaan. Toisinaan innostumme, toisinaan turhaudumme. Olemme oppineet antamaan palautetta niin, että toisen on helppoa ottaa se vastaan. Olemme oppineet paremmiksi kirjoittajiksi, joustamaan oman tekstimme kanssa ja luopumaan sen henkilökohtaisuudesta. Olemme kirjoittaneet novelleja, jotka ammentavat meidän yhteisistä ideoistamme ja hahmoistamme, ja siten luoneet jotain, mitä kukaan meistä ei olisi voinut tehdä yksin.
Kaiken tämän lisäksi me vaihdamme kuulumisia ja olemme toistemme tukena niin opintojen kuin ihan muunkin elämän osalta. Me olemme ystävystyneet, ja se on asia, joka tulee varmasti pysymään tavalla tai toisella myös tämän projektin jälkeen.
Kirjoittajat: Irina Ala-Lahti ja Suvi Lindroos
Tekstin ideoimisessa mukana myös muut novellinaiset: Emilia Pihlaja, Iiris Holland ja Hanna Räisänen
Kuva: Pixabay
Kirjoittajan matkassa 