Kirjoittajan matkassa
”Millaisia ääniä tilassa kuuluu? Mitä tunnet ihoasi vasten? Miltä ilma tuntuu sormien välissä? Mitä haistat?” Liikun silmät kiinni ja kuuntelen tanssinopettajan kysymyksiä. Aloitan lattiatasosta ja nousen välillä keskitason, kyykyn ja eläinkävelyn kautta ylös. Mutta juuri nyt parhaalta tuntuu maataso. Mielikuvissani olen lapsi, joka leikkii lumella. Kauhon puuterista, kevyen kevyttä lunta maasta ja heitän sitä itsestäni…
Kun olin 9-vuotias, esitin kesäteatterissa Mika Waltarin hallusinaatiota, hihittävää kukkaa. Kokemus saattoi sinetöidä uravalintani. Esitys perustui Waltarin Neljään päivänlaskuun, joka on edelleen luotetuin kirjoitusoppaani – olkoonkin, että kyseessä ei ole kirjoitusopas, vaan romaani romaanin kirjoittamisesta. Yhtä loistavia luovan työn kiteytyksiä en ole löytänyt mistään. Kuunnelkaa vaikka tätä: ”Minun taiteeni on luonut ihmisen kosmillinen yksinäisyys.” Tai…
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.
Kirjoittajan matkassa