Enpä olisi arvannut, että minä haaveilin runokirjan julkaisemisesta! Näin minun on rehellisyyden nimissä todettava vielä nyt, kolmisen kuukautta esikoiskirjani ilmestymisestä. Momentum Kirjat julkaisi teokseni Ihon alla metsä syksyllä 2024.
Tämän vähän epäuskoisen hämmennyksen takana puhuu kokemus siitä, että vaikka olen kirjoittanut aina, olen kirjoittanut aina salaa, vähän salaa jopa itseltäni. En ollut aikonut näyttää runojani kenellekään. Sitten tapahtui jotain, minkä jäljitän koronavuosien kummallisuuksiin: kun elämä ja maailma eivät olleet kokonaiset eivätkä täysipainoisesti toiminnassa, tuli ravisteleva aika pohtia sitä, mikä minä itse sitten oikein olen. Tunnistin itsessäni aikaisempaa painavampana halun kirjoittaa. Arkisemmin havainnoituna: kun toinen toistemme tapaamiset olivat harvassa, oli kohtuullisen turvallista kurkistella ulos pöytälaatikon hämärästä. Toisaalta myös toisinpäin: kirjoitustensa kanssa esiintulo saattoikin olla ikkuna maailmaan kun niin monet ovet olivat suljettuina.
Aloitin julkaisemalla runojani paikallislehden lukijan palstalla. Hyvin varhaisessa vaiheessa lähetin myös runokokoelmaraakiletta kustantamoihin; silmittömästi, pelkäämättä ja miettimättä. Odotetusti sain vastausviesteinä hylkäyksiä, mutta hieman vastoin odotuksia en koskaan lannistunut kovin pitkäksi aikaa. Keksin aina jotain uutta. Sain runojani antologioihin, osallistuin kilpailuihin, toisella yrittämällä tulin hyväksytyksi Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kirjoittamisen opintoihin, kirjoitin lisää. Avoimen yliopiston opettaja Petri Hannulan tarkkanäköinen ja kannustava palaute kirkasti minulle, mistä runoissani itse asiassa monesti puhutaan: kirjoitan mielelläni luonnon ja ihmisen välisestä rajapinnasta, joka paikoin sulaa olemattomiin, välillä taas vahvistuu vastakkainasetteluksi. Sain lisää rohkeutta ja tietoisia ajatuksia työni jatkamiseen. Kokoelmassani tutkisin runon puhujan suhdetta luontoon, lajitoveriin ja omaan sisäiseen luontoonsa.
Kirjani julkaistiin hybridikustanteena, jossa kirjailija lunastaa osan painoksesta itselleen. Sain kustannustoimittajan, joka sysi ajatteluani vielä kertaalleen eteenpäin, mutta lopulta toimitustyö oli enää pientä hienosäätöä. Taittaja / graafikko kuuli mielipidettäni, ja vuoropuhelun kautta päädyimme muutamasta kansivaihtoehdosta oikeantuntuiseen kuvaan. Lopulta kaikki kävi niin nopeasti ja minulla oli runoteos valmiina painoon! Rehellisyyden nimissä, sanottakoon sekin, kirjani julkaisu viivästyi alun perin sovitusta minusta riippumattomista syistä. Kommunikaatio kustantamon kanssa oli ajoittain kuoppaista. Sitä en olisi siinä vaiheessa enää jaksanut – olinhan ollut jo niin kovin sinnikäs, sinnikkäämpi kuin olisin arvannut. Tarvittiin läheisten ilo ja into kannattelemaan.
Ja kuitenkin: kirjani saapui. Se on esineenä kaunis ja monen ihastelema, se on oma esikoinen. Se on otettu liikuttavan hyvin vastaan. Tämä polku, jolle en vielä muutama vuosi sitten arvannut haluavani lähteä, kannatti kulkea.
Sanni Puttonen
Kirjoittajan matkassa 