Kirjoittaja minussa on herännyt henkiin (tuskastuttavan) hitaasti. Se on punoutunut yhteen eri langoista muutaman vuosikymmenen kuluessa. Salaa epäilen, että tarina on saanut alkunsa vieläkin kauempaa.
Ensin minusta tuli toimittaja, sitten tietokirjailija.
Vaikeassa elämänvaiheessa tuhersin kymmeniä muistikirjoja täyteen ja aloitin blogin.
Kirjoitin lisää tietokirjoja, tällä kertaa omien kokemusten pohjalta.
Näitä vaiheita voisi kuvailla kirjoittajan äänen avautumiseksi. Mitä elämästä ja ihmisyydestä ajattelen? Miten haluan siitä jatkossa kertoa? Minne asti ajatukseni yltävät?
Kävi ilmi, että aika kauas. Oli aika kokeilla siipiä fiktion parissa.
Tunsin, että minussa heräävä kirjoittaja oli jotain enemmän kuin siihenastinen ammatti-identiteetti. Kun opettelin käyttämään mielikuvitustani, tuntui kuin olisin raivannut tilaa mielen pölyiselle ullakolle.
Aluksi työ oli raskasta, se hengästytti. Mutta se mitä löysin, oli jotain syvempää ja leveämpää kuin tekstin tekeminen, toimittaminen, julkaiseminen. Luovuuteni oli kytköksissä ulottuvuuksiin, joihin en ollut aiemmin yltänyt. Halusin leikitellä ajatuksella elämän laajuudesta, näkymättömästä yhteydestä eri aikoihin ja paikkoihin.
Olen nuoresta asti tuntenut selittämätöntä vetoa Brittein saariin. Siellä maa ja maisemat puhuvat minulle. Tavoitan tunnelmista ja tarinoista kerroksia, joihin en muualla yllä. Se on sielunmaisema, jossa tunnen olevani kotona.
Ja näin kirjoittajan näkökulmasta… rakastan englantilaisia nimiä. Voisin tutkia sukunimiä ja etunimiä ja paikannimiä loputtomiin – ja niin olen tehnytkin.
Siksi oli selvää, että myös tarinani sijoittuvat Englantiin. Työstin ensin yhtä romaani-ideaa, sitten toista, jonka kirjoitin käsikirjoitukseksi asti. Kun en löytänyt sille kustantajaa, aloin kirjoittaa kolmatta omaksi ilokseni. Kävi niin, että kolmannesta tuli esikoisromaanini, Lyhdyt Middletonin kujilla. Se julkaistiin ääni- ja e-kirjana elokuussa 2025 (kustantajana Storytel).
Viime metreillä, kun kirjan kantta jo suunniteltiin, oivalsin, että on aika ottaa käyttöön kirjailijanimi. Askel oli suuri, mutta samalla itsestään selvä.
Nimi oli leijunut energiakentässäni jo vuosia. Sukunimi löytyi seikkaillessani sanakirjassa – se tarkoittaa rinnettä (joka löytyy myös oikeasta sukunimestäni, kun lyö pari kirjainta väärin päin). Kun kaunokirjailija minussa oli astumassa esiin, tajusin, että hän ja nimi kuuluvat yhteen. Yhteys maaperään ja maisemaan tuntui omalta ja oikealta.
Kirjoittajan identiteetti on henkilökohtainen kokemus. Jokainen selittää asioita omaan uskomusjärjestelmäänsä sopivalla tavalla. Minulle tämä kasvumatka on tuntunut siltä, että olen kirjoittanut itseni vapaaksi vanhoista kokemuksista ja kytkeytynyt itseeni tätä ihmiselämää laajemmin, sielun tasolla.
Joku voisi sanoa, että ehkä olen elänyt entisiä elämiä Englannissa. Ehkä olenkin. Minä en sano mitään varmasti. Mutta uteliaana odotan, millaisen tarinan Katrianna Brae kauttani seuraavaksi kirjoittaa. Hän on jo ryhtynyt töihin…
Katri Syvärinen
Kirjoittajan matkassa 