Olen pukeutunut sammaleeseen
matkustamohenkilökunta
seisoo hyväksyen ovella
kun nousen koneeseen.
Korpi kasvoillani lennän kotiin.
En aio palata, olen matkalla uuteen.
Juurrun ja luotan.
Sammal on metsä pienoiskoossa.
Muutama vuosi sitten, juuri ennen Kalifornian-matkaa, näin ekoahdistukseni keskellä unen, jonka kirjoitin runoksi. Nyt enkelten kaupunki palaa, ja tuli nielaisi ystäväni kodin. Maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ihmisen toiminnan seurauksena.
Kaliforniassa jättiläispunapuiden kohtaaminen mykisti ja muutti elämäni. Uneni oli enne, ja vasta myöhemmin ymmärsin sen koko merkityksen. Symbolisesti sammal esitti minulle kutsun viipyä hetki aivan arkihavainnon rajamailla. Se pyysi minulta läsnäoloa ja sanoi: ”Katso oikein tarkkaan ja edessäsi avautuu toinen todellisuus, toinen koti.” Uni ja matka johdattivat minut takaisin ekologiseen minuuteeni, joka oli juurtunut jo varhaislapsuudessa.
Kirjoitan fiktiota ja elokuvakäsikirjoituksia sekä teen Aalto-yliopistossa taiteellista tutkimusta kirjoittajan kirjoitusprosessista enaktivistisesta lähestymistavasta käsin. Enaktivismi sitoo mielen ruumiiseen ja ruumiin ympäristöön, ja aikomuksenani on viedä audiovisuaalista kerrontaa sisällöllisesti ekologisempaan suuntaan.
Ekokriisistä kirjoitetaan paljon sekä faktaa että fiktiota, mutta miten kertoa siitä ilman, että sanoma tulkitaan saarnaamiseksi? Väitän, että ekosaarnaamisesta vapautuu luopumalla fenomenologiassa määritellystä ”luonnollisesta asenteesta”, samaistumalla tarkasteltavaan kohteeseen ja kirjoittamalla siitä, mitä samaistuessaan kokee. Terapeutti, kirjailija Harri Virtasen ajatusta mukaillen: jos pysähdyn ja suostun kohtaamaan luonnossa ja eläimissä itseni kaltaista tietoisuutta, en voi enää jatkaa piittaamatonta ja tuhoavaa elämäntapaani. [i]
Fenomenologiassa, joka pyrkii ymmärtämään kokemuksen ja tietoisuuden rakenteita, on luonnollinen asenne ongelmallinen, sillä se piilottaa tavat, joilla konstruoimme maailmaa havaintojemme kautta. Luonnollinen asenne tarkoittaa arkiajattelun taipumusta hahmottaa maailma itsestään selvänä ja objektiivisena. Kun katsot esimerkiksi puuta, et suoraan koe itse puuta, vaan kokemuksesi puusta. Tämä estää syvempien oivallusten saamisen.
Luonnollisesta asenteesta luopuminen tarkoittaakin pidättäytymistä arkipäiväisestä, ilmeisenä pidetystä tavasta tarkastella maailmaa. Fenomenologinen reduktio, epokee, on asenne, jossa laitetaan syrjään omat ennakkokäsitykset, uskomukset ja oletukset, jotta voidaan tutkia kokemusta sellaisena kuin se ilmenee tässä ja nyt. Tarkoituksena on ajattelun vapauttaminen.
Käytän tutkimuksessani mikrofenomenologista haastattelumenetelmää, jolla pääsen hyvin lähelle kirjoittajan mielikuvituksen alkulähteitä, niitä kehosta ja piilotajunnasta nousevia häiveitä, joista tarinat aineellistuvat. Jos fenomenologia tarkastelee kokemuksen rakenteita käsitteellisellä tasolla, mikrofenomenologia keskittyy kokemuksen hienovaraisiin, esireflektiivisiin tasoihin.
Olen kehittämässä fenomenologiseen reduktioon ja mikrofenomenologiseen menetelmään perustuvia kirjoittajan havaintoharjoituksia, ja koska itselleni luonto lisää keskittymiskykyä ja vapauttaa mielikuvituksen, olen tehnyt myös teille lukijoille kirjoitusharjoituksen luonnossa koettavaksi.
Etsi siis itsellesi rauhaisa paikka luonnossa, ota kirjoitusvälineet esille ja kuuntele tämä noin 15 minuutin harjoite: https://open.spotify.com/embed/show/0tWxxBffSB1MfefBDqpa8N?utm_source=generator
Kirsi Reinola
[i] Harri Virtanen: Trauma ja luonto (2022)
Kirjoittajan matkassa 