Tämä sumu ihollani, kielessäni

Kirjoittajalle on hyväksi kysyä, mistä hänen kielensä oikein tulee. Mistä kaikkialta, aivan pienistäkin noroista, kokoaa vetensä se virta, joka itsen läpi pulppuaa tai jonka vietävänä on? Olemme olentoina paljon huokoisempia kuin välillä arjessa ehkä oletamme. Huokoisuus tarkoittaa sitäkin, että voi mieltää itsensä kielen kulkureittinä. Virran kaikkia alkupäitä tai lähteitä ei ehkä näe, mutta sen tuntee,Continue reading “Tämä sumu ihollani, kielessäni”

Yhteisö kansien välissä

Kirjoittamisen perusopinnoissa tutustutaan kirjoittamisen yhteisöihin sekä toimimalla käytännössä tällaisena yhteisönä että teorian avulla. Kun aloin tutustua käsitteeseen kirjoittamisen yhteisö, olivat Saara Turusen Sivuhenkilö-romaanin (2018, 67) minäkertojan sanat se, mikä minulle ensimmäisenä tuli aiheesta mieleen. Ajattelen, ettei kirjailijuutta oikeastaan ole olemassa muuten kuin kirjoittaessa. Kaikki itse kirjoittamisen ulkopuolinen on pelkkää poseerausta. Eikä kirjoittamista voi oppia. TaiContinue reading “Yhteisö kansien välissä”

Suota kuvamaassa – vai kuivaamassa

Suomen pinta-alasta melkein kolmannes on suota. Nevaa, luhtaa, lettoa, palsaa, aapaa. Ajatella, että suo on kaltaiselleni kaupunkilaiselle niin vieras. Oikeastaan se elää vain lapsuudesta tutuissa myyteissä – virvatulet houkuttelevat kulkijaa suolle, ja onpa sinne joku isottelija myös joskus loitsimalla upotettu. Kirjallisuudessa märkä, syvä suo edustaa usein feminiinistä seksuaalisuutta: ”Aalo, Aalo, – piikaiseni Aalo, – tuletkosContinue reading “Suota kuvamaassa – vai kuivaamassa”

Arkkitehtuurista ja kirjoittamisesta

Kirjoittajan työ on arkkitehdin ja rakentajan työtä, opastaa kirjailija Hannu Mäkelä aloittelevia kirjoittajia kirjassaan Kirjoittamisen ilo (2022). Ensin tehdään vankka perustus, sen jälkeen seinät ja katto, ja vasta lopuksi on hiomisen ja viimeistelyn vuoro. Arkkitehtuuria opetetaan aivan samalla lailla:  Ensin sahaat, sitten höyläät ja viimeiseksi kaiverrat yksityiskohdat. Halusin arkkitehdiksi, koska osasin piirtää ja laskea. IlokseniContinue reading “Arkkitehtuurista ja kirjoittamisesta”

Uusi opettaja: Emilia Karjula

Aloitin kirjoittamisen yliopistonopettajana elokuun alussa. Olen opettanut kirjoittamista eri oppilaitoksissa vuodesta 2012 lähtien, mutta työskentelen nyt ensimmäistä kertaa vain yhdessä paikassa kerrallaan. Rajaus tuo rauhaa: on ihanaa päästä keskittymään työhön! Taustani on Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksella ja luovan kirjoittamisen oppiaineessa. Asun edelleen Turussa ja teen töitä pääasiassa etänä, kissa Kekkosen tarkasti valvovan silmän alla.Continue reading “Uusi opettaja: Emilia Karjula”

Yksinäinen tie kirjailijaksi?

Kuva: Marek Sabogal 2020 Kun itse aloitin kirjoittamisen perusopinnot ensimmäisen kerran kirkasotsaisena parikymppisenä joskus vuoden 2002 tienoilla, kirjailijan ammatti oli siihen keskeisin syy. Halusin kirjailijaksi. Halusin niin palavasti, että muistan kirjoittaneeni Reginan silloiselle päätoimittajalle, että voisin kirjoittaa heille juttuja kuukausipalkalla kehittyäkseni kirjailijana. Tämä ei luonnollisesti mennyt ihan niin suoraviivaisesti kuin olin kaavaillut. Kuukausipalkasta sain vainContinue reading “Yksinäinen tie kirjailijaksi?”

Herkkää asiatekstiä ja loogisia kuiskauksia

Olen aina ajatellut asiatekstien ja runouden olevan kaukana toisistaan. Asiatekstin ytimessä on ymmärrettävyys ja selkeä tiedon rakentuminen, kun runous puolestaan tuntuu olevan kaukana logiikasta. Kirjoitusopintojen runokurssilla huomasin, että runouden ja asiatekstin maailmat ovatkin lähempänä toisiaan, kuin aiemmin kuvittelin. Näiden kahden tekstilajin välillä on oikeastaan vain epämääräinen liukuma, joka on tutkimisen arvoinen. Vaikka runo tekstilajina eiContinue reading “Herkkää asiatekstiä ja loogisia kuiskauksia”

Kirjoittavan ihmisen tähtihetkiä

Minä olen kirjoittaja. Näin tiivistin aineopintojen viimeisen oppimispäiväkirjan loppuun. Lause vaikuttaa itsestään selvältä, mutta sen ääneen lausumiseen keräsin rohkeutta kaksi vuotta. Kirjoittaja ja eritoten kirjailija ovat nimikkeitä, jotka verhoutuvat vaativaan kuosiin ja tuntuvat saavuttamattomilta. Kaapista ulos tuleminen on kypsynyt minulle vähä kerrassaan opintojen aikana. Kun kirjoittamisen opinnoistani tietävät ystävät ovat kysyneet, milloin pääsevät hakemaan minultaContinue reading “Kirjoittavan ihmisen tähtihetkiä”

Kirjoittamisen pelosta ja nautinnosta

”Pelkään, että joku tulee kertomaan, etten saa enää kirjoittaa, että olen tyhmä ja sivistymätön ja sellaisille ihmisille ei kirjoittaminen kuulu, vaan se kuuluu älykkäille ja suurille ihmisille. Eli pelkään etten ole ihailemani ammatin arvoinen. Kirjoittaa minä kuitenkin eniten haluan.” (Päiväkirja 2.3.2016.) Meitä kirjoittajia vaivaa usein epävarmuus: mitä tekstistäni ajatellaan, kelpaako se, kelpaanko minä? Lainattu oteContinue reading “Kirjoittamisen pelosta ja nautinnosta”

Syntysanoja

Miten kirjoittaa #biisiviikossa? Vuoden alussa muusikkoystäväni heitti ilmoille hullun idean: tehtäisiinkö vuonna 2021 kappale viikossa? Minua ei tarvinnut suostutella. Kirjoittajan iloista yksi isoimmista on valmis raami, johon tuottaa tekstiä. Ja vaikka sanoittaminen olikin minulle vierasta, otin haasteen riemulla vastaan. Hyvästi, kirjoitusjumi! Niin sai alkunsa #biisiviikossa-haaste. Joka viikko minä kirjoitin tekstin, lähetin sen ystävälleni ja hänContinue reading “Syntysanoja”