Väitöspäiväni karonkassa syyskuussa kollegani esittivät hurmaavan kysymyksen: jos Anne Mari olisi puu, mikä puu hän olisi?
– Koivu, vastasi Minja Revonkorpi, tutkimukseni kannen mielikuvapuun toteuttaja.
Koivu sai kannatusta muiltakin. Toisenlaisiakin ajatuksia esitettiin:
– Ehdottomasti mänty, sanoi sisareni.
–Kuin kesäkodin pihapiiriä suojeleva lehmus, mietti veljeni.
–Tammi, viisauden puu, tuumasi ystäväni.
Kuuntelin viehättyneenä: miten monenlaisia mielikuvia – ja kaikki yhtä ihastuttavia! Puumetafora kantoi paljon pitemmälle kuin ajattelinkaan.
Tutkimuksessani puu kuvaa sitä, miten oppimispäiväkirja voi viitoittaa kirjoittajana kasvamista. Sitä, miten kasvu alkaa henkilökohtaisesta ytimestä, kuten kirjoittamisen merkityksellisyydestä sekä kehon ja mielen yhteydestä. Kokeilemisen ja osaamisen vahvistumisen myötä ymmärrys omasta kirjoittamisesta laajenee ja täsmentyy kohti reflektoivaa ja tutkivaa otetta. Kasvuun tarvitaan myös henkilökohtaisen ja yhteisöllisen kohtaamispaikkoja, kuten yhteisön peilipintaa ja tukea.
Uloimpana puussa on omaa kirjoittajuutta kulloisenkin mielenmaiseman läpi tarkasteleva kokemusten kertominen. Oppimispäiväkirja tarjoaa henkilökohtaisen kirjoittamisen keinoja käsitellä kokemuksia, kiinnittää yksittäinen kokemus osaksi kokemusten kasvavaa puuta.
Tutkijan mielikuvassani puu kasvaa kauniisti sekä paksuutta että oksia ja latvaa.
Sen sijaan kirjoittajan kuvastossani puu myös oikkuilee. Toisinaan se kasvattaa haarautuvien oksien ryteikköä tai yksittäisiä, selkeästä muodosta erottuvia sivuhaaroja. Joidenkin oksien kasvu tyrehtyy. Kaikki oksat eivät välttämättä ole yhtä merkityksellisiä, mutta silti tarpeellisia. Oleellinen erottuu vasta harkitun karsimisen jälkeen. Eikä kasvukaan ole jatkuvaa: näin syksyllä puut valmistautuvat talven lepoon. Myös kirjoittaja tarvitsee tuumaustaukoja, tilaa kehkeytymiselle.
Kirjoittajan kuvastossani puu on myös luovuuden lintujen pesäpuu. Se puu kutsuu leikkimään. Kenties kiipeilemään? Tai piiloutumaan? Ehkäpä luovuuden puun kätköissä on maja? Tai alaoksalla keinu?
Leikissä kohtaavat kaksi maailmaa: todellinen ja fiktiivinen. Leikimme asioita, jotka meitä ympäröivästä todellisuudesta kiinnostavat – asioita, joita haluamme tutkia. Myös kirjoittamista kuvataan kahden maailman kautta. Yhtäällä on leikki ja kokeilu, kuten kerronnallinen improvisaatio. Toisaalla rationaalisuus, reflektiivinen ja määrätietoinen toiminta.
Tarkemmin ajatellen tutkijan ja kirjoittajan puu eivät sittenkään taida olla ainakaan kokonaan erillisiä. Kummankin sydämessä, puun ytimessä kypsyvät hedelmät.
Ehkäpä meissä jokaisessa on monta puuta?
Anne Mari Rautiainen
Kirjoittajan matkassa 