Opiskelin viime syksynä lyhytterapeutiksi ja viehätyin ratkaisu- ja voimavarakeskeisestä ajattelusta. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisessä lyhytterapiassa määritellään tavoite, jota kohti kuljetaan vahvistamalla asiakkaan voimavaroja sekä lisäämällä konkreettisia tekoja. Idean voi tiivistää muotoon tee enemmän sitä, mikä toimii. Suuntauksessa painotetaan pieniä askeleita ja kysytään esimerkiksi, minkä pienen teon voisit tehdä jo tänään tavoitteesi edistämiseksi.
Sain oman oivallukseni menetelmän toimivuudesta, kun halusin lisätä työhyvinvointiani. Määrittelin sen tavoitteekseni eräässä koulutuksen harjoituksessa. Tämän jälkeen parini kysyi poikkeuksista: onko jokin toiminut aiemmin työhyvinvoinnin vahvistamisessa? Kyllä, työpaikalla työskentely. Teen paljon töitä kotoa käsin, ja vaikka tiesin, että ihmisten kohtaaminen lisää rutkasti työhyvinvointiani, keksin kaikenlaisia tekosyitä kotiin jäämiseksi: erityisesti eväiden tekeminen tuntui kynnyskysymykseltä. Kun tavoite oli selvillä, parini kysyi, mikä saisi minut lähtemään töihin vaivasta huolimatta. Lounastreffit työkaverin kanssa, päättelin, sillä se olisi hauskaa enkä kehtaisi luistaa sovitusta tapaamisesta. Entä minkä pienen teon voisin tehdä asian edistämiseksi jo vuorokauden sisällä? Lähetin viestin työkaverilleni vielä samana iltana.
Viestin lähettämisestä on nyt yli vuosi, ja olen tavannut työkaverini kanssa lounaalla lähes viikoittain. Maanantailounaistamme on tullut rutiini, jolla on ollut valtavan positiivinen merkitys arjessani. Sen lisäksi, että olemme jakaneet ajatuksia ja kuulumisia, työpaikalla työskentely on poikinut arvokkaita kohtaamisia ja uusia askeleita, joista on versonut askelketjuja ja jopa pieniä matkoja. Yksi näistä matkoista on tutkimushanke, jossa tarkastelemme terveystiedon kollegani Mari Laineen kanssa, edistävätkö itsearviointiin ja henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan lisätyt ratkaisu- ja voimavarakeskeiset kysymykset opiskeluhyvinvointia. Kirjoittamisen opettajana minua kiinnostaa myös, miten ratkaisu- ja voimavarakeskeistä ajattelua voisi hyödyntää kirjoittajan arjessa. Moni tuskailee esimerkiksi kirjoitusrutiinin luomisen tai ylläpitämisen kanssa. Miten luoda kirjoittamisesta tapa, joka kantaa, vaikka elämäntilanteet muuttuvat?
Kirjoittamisen opinnot toimivat kuin lounastreffit, sillä ne pakottavat kohtaamaan muita kirjoittajia ja ottamaan askeleita tavoitetta kohti. Opinnot ovat hedelmällistä poikkeusaikaa, jota on hyvä myöhemmin muistella. Mitä tein toisin? Millaisia kirjoittamista tukevia keinoja käytin opintojen aikana? Opintojen päätyttyä kannattaa soveltaa oppimaansa ja jatkaa sitä, mikä toimii – ottaa pieniä askeleita, joista rakentuu kirjoittamista kannatteleva, elämän- tai romaaninpituinen matka.
Kaisla Suvanto
Linkki tutkimuksen tiedotteeseen: Koulutuksen kehittäminen ja hankkeet avoimessa yliopistossa | Jyväskylän yliopisto (jyu.fi)
Kirjoittajan matkassa 