Edesmenneen kissani suora mielipide tuotoksistani.
Vuosia sitten luin eräästä blogista, että avain kirjoitustaidon kehittymiseen on aloittaa kirjoittamalla mahdollisimman kammottavaa tekstiä. Mitä höyryävämpi pökäle, sen parempi. Minun oli pakko hieraista silmiäni, sillä tämä neuvo soti kaikkea koulussa opetettua vastaan. Opettajat aina sanoivat, että hyvä teksti on selkeä ja koherentti kokonaisuus unohtamatta huoliteltua kieltä. Emmehän me kirjoittajat halua hämmentää lukijoitamme tai nolata itsestämme kömpelöllä tekstillä.
Kuten moni kanssakirjoittajani, kärsin niin usein kirjoittamisen blokista, että vippaskonsteja on ollut pakko keksiä. Lääkkeeksi ei sovi klassinen ”itseään niskasta kiinni ottaminen” tai taianomainen inspiraation isku, vaan mahdollisimman paljon kissan hiekkalaatikkoon ilmestyvää pötkälettä muistuttavan tekstin tuottaminen. Vaikea uskoa, mutta olen kokeillut ja voin todistaa, että huonosti kirjoittaminen toimii. Tuntuu oudolta, että korkeakoulutettuna päästän pihalle lauseita kuten: ”tämä asia oli todella kiinnostavaa, koska se oli todella kiinnostava pointti tässä asiassa”. Noh, pitäähän kuvanveistäjälläkin olla jokin köntti, josta aloittaa.
Miten huonosti kirjoittaminen sitten toimii? Helposti: alat vain kirjoittaa etkä välitä yhtään siitä, miltä tekstin tulisi näyttää tai kuulostaa. Jäsentymättömät ajatukset, kömpelöt lauseet ja kirjoitusvirheet kuuluvat asiaan. Kokeile käyttää mahdollisimman paljon adverbejä, kliseisiä kielikuvia sekä täytesanoja. ”Ruskeissa silmissä oli jotenkin tumman intensiivinen katse” on jo hyvä alku. Bonuspisteitä siitä, mikäli saat tekstin näyttämään visuaalisestikin mahdollisimman kauhealta – fonttivinkkinä Comic Sans MS. Lapsetkin harjoittelevat piirtämistä nyrkin paksuisilla väriliiduilla, joten kirjoittaminenkin kannattaa aloittaa rennosti. Ylianalysointi ei kuulu tähän lajiin.
Törmäsin huonoon kirjoittamiseen jälleen viime syksynä proosan kurssilla, sillä ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa huono aloitus. Raavin hetken päätäni, sillä en uskonut kirjoittamisen opintojen kannustavan meitä tällaiseen. Kun annoin lopulta itselleni luvan huonouteen, aloin vapautua. Kirjoittamisen riemu oli pitkästä aikaa läsnä.
Seuraavaksi taidonnäytteeni tuotoksestani, rakkausromaanin aloituksesta. Tälle on lupa nauraa – hörähtelin muutaman kerran itsekin ääneen tätä kirjoittaessani.
Ah, miten kesän loppu olikaan jo käsillä ja miten siitä selviäisi — nepä olivat Ennin mietteet hänen kävellessään ohi kultaisen kimmeltävän meren, jonka katveessa sai nauttia komeista uroista läpättävien ripsien suojassa; mutta häntä eivät ainoastaan vetäneet palavaan liekkiin nuo raamikkaan maalaispoika Juhanin kaksi kimaltelevaa turkoosia smaragdia hänen silmäkuopissaan, vaan tytölle lukuisia unettomia öitä aiheuttivat enemmänkin suonekkaat käsivarret, jotka kouluttamattoman oriin lailla lappoivat painavaa heinää kärryille, hien kimmeltäessä miehekkäällä otsalla, raamikkaiden kulmien rypistyessä siihen tuiman mietteliääseen ilmeeseen, joka joka ikinen kerta sai jonkin syntisen väreilemään Ennin punaruudullisen hamekankaan alla.
Arvon lukija, haastan sinutkin kokeilemaan huonosti kirjoittamista. Mikäli se ei toimi kohdallasi, hienoa, osaat jäsennellä ajatuksiasi heti koherenttiin muotoon – mutta kannustan silti kokeilemaan. Et tiedäkään, millaisia timantteja huonoudesta voikaan kaivautua esille.
Hanna Takalo
Kirjoittaja on psykologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän on juuri saanut urakkansa kirjoittamisen perusopintojen kanssa pakettiin. Osakiitos kuuluu huonolle kirjoittamiselle, sillä kaikki tehtävät palautuivat ajallaan, vaikka sitä kuuluisaa inspiraatiota ei aina ollut.
Kirjoittajan matkassa 