Jokainen, joka kirjoittaa, haluaa tietää, millainen on kirjoittajana. Niin myös minä. Tätä kultaakin arvokkaampaa tietoa olen hakenut kirjoittamisen opinnoista ymmärtämättä, että ilman taitoa antaa palautetta, on sitä vaikea vastaanottaa.
Palautetyöskentely vaatii vähintään kaksi tekijää, kirjoittajan palautteen saajana ja lukijan palautteen antajana. Odottaessani palautetta opettajilta vertaispalautteen merkitys on tungettu väkisin päähäni. Vähitellen olen alkanut tajuta, miten joka ikisen lukijan palaute on kirjoittajalle tärkeä, koska hehän juuri lukevat kirjoituksia. En usko, että ilman yhteistyötä toisten opiskelijoiden kanssa olisin pystynyt kypsyttämään sisälläni sellaista palautteenantajaa, joka osaa tarkastella kirjoitusprosessin jälkeen omaakin tekstiä kriittisemmin, tai onnistunut kehittämään tapaani ottaa vastaan saamani palaute.
Olen oppinut useita mielenkiintoisia asioita palautteesta. Tässä niistä kolme tärkeintä. Kohtele palautteessasi muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ole palautteessa hyvä ystävä. Ole rehellinen, älä sadisti. On muistettava, että palaute on aina puuttumista toisen tekstiin. Käytetään valtaa suvereenisti, mutta sitä pitää osata myös hallita. Kaikilla on ideaalitekstinsä, joka vaikuttaa palautteeseen, mutta siitä huolimatta toisen kirjoitukseen täytyy osata uppoutua rakentavasti. Näin hyvät osiot alkavat ilmoittautua, toistot hyppivät silmille. Lauseet järjestäytyvät ymmärrettäviksi jonoiksi kuin itsestään.
Miten sitten itse toimin? Luen, luen ja vielä kerran luen tekstin läpi, mutta kirjaan heti ensimmäisen lukukerran jälkeen spontaanisti esiin nousevat tuntemukset. Tuo nopeasti katoava ensivaikutelma on tärkeä napata kiinni ja antaa palautteena kirjoittajalle. Sehän saa lukijan joko jatkamaan eteenpäin tai lopettamaan lukemisen kokonaan, eikä se saa kadota seuraavien lukukertojen alle. Vasta tämän jälkeen alan hahmottaa yksityiskohtia käydessäni kirjoitusta läpi uudelleen ja taas kerran uudelleen ja uudelleen syventyen joka kerta enemmän tekstin vivahteisiin. Näin palaute alkaa rakentua vähitellen, kuin itsestään.
Entä palautteen vastaanottaminen? Se vaatii nöyryyttä, antautumista, kritiikin hyväksymistä. Myönnän. Minulle on edelleen arka paikka kohdata palaute kasvotusten. Olen tottunut suojelemaan tekstiäni kuin uhanalaista eläinlajia, vaikka minun täytyisi osata katsoa kirjoitustani ulkopuolisen, lukijan silmin. Vain etääntymällä oppii kirjoittamaan paremmin. Sitähän minäkin haluan osata tehdä. Jos en pysty hyväksymään muiden kommentteja, kieltäydyn kehittämästä itseäni. Se on fakta. Onko tekstissä sitä, mitä siinä haluan olevan? Sen saan tietää vain muilta.
Olen joutunut jalostamaan omaa tapaani työstää palautetta sekä antaessani että vastaanottaessani sitä. Nykymottoni onkin: Kohtaa, kiellä, pakene. Palaa, analysoi, hyväksy. Sillä selviän hengissä palautteesta. Tai niin toivon.
Palautteen antamista ja vastaanottamista täytyy harjoitella, kuten muitakin taitoja. Kysymys kuuluukin: olenko jo oppinut tämän taidon? Ehkä, ehkä en, mutta nyt ymmärrän, että minun täytyy kulkea sen mukana, koska palaute tulee aina olemaan minun paras opettajani.
Maritta Kinnunen-Amoroso
Kirjoittajan matkassa 