Olen pukeutunut sammaleeseenmatkustamohenkilökuntaseisoo hyväksyen ovellakun nousen koneeseen. Korpi kasvoillani lennän kotiin.En aio palata, olen matkalla uuteen.Juurrun ja luotan.Sammal on metsä pienoiskoossa. Muutama vuosi sitten, juuri ennen Kalifornian-matkaa, näin ekoahdistukseni keskellä unen, jonka kirjoitin runoksi. Nyt enkelten kaupunki palaa, ja tuli nielaisi ystäväni kodin. Maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ihmisen toiminnan seurauksena. Kaliforniassa jättiläispunapuiden kohtaaminen mykisti jaContinue reading “Miten kirjoittaa ekokriisistä: fenomenologinen harjoitus”
Author Archives: kaislasuvanto
Lähiopetukseen?
Teimme lähiopetuksen tarvetta kartoittavan kyselyn viime keväänä, sillä vuoden lähiopetustauon jälkeen halusimme selvittää, tulisiko lähiopetus ottaa takaisin tarjontaan. Kyselyyn osallistui 74 vastaajaa, ja sen tulos vahvisti aiemman kokemuksen: lähiopetusta haluaa vain pieni määrä opiskelijoita. Eniten ääniä sai Helsingissä järjestettävä proosakurssi (19 kiinnostunutta). Toisena tuli Helsingissä järjestettävä KIKV1009 Kirjoittaminen luovana prosessina -opintojakson opetus (16 kiinnostunutta). PäätimmeContinue reading “Lähiopetukseen?”
KOLME KIRJASTOVIRKAILIJAA TERRORISOI KANSAA POHJOIS-KARJALASSA
Karjalainen, 20.11.2024 Pohjois-Karjalan poliisi on saanut useita ilmoituksia eriskummallisesta kolmikosta, jotka ovat jo vuosien ajan vuokrailleet mökkejä eri puolilta Pohjois-Karjalaa. Yleensä tämä itseään Epäpyhäksi kolminaisuudeksi tituleeraava joukko viipyy vuokramökillä noin viikon ajan. ”Ihan järkiporukalta ne ensialkuun vaikuttivat, mökkikin jäi siistiksi. Mutta ihmeellisiä juttuja olivat kirjoittaneet mökkikirjaan”, kertoo yksi kolmikolle mökkinsä vuokrannut paikallinen, joka halusi pysytelläContinue reading “KOLME KIRJASTOVIRKAILIJAA TERRORISOI KANSAA POHJOIS-KARJALASSA”
Kirjoittaminen yhdistää kahta lapsuudesta tuttua – ja avasi ystävyyteen aivan uuden tason
Olen monesti ajatellut sinua. Lukenut runojasi ja muistellut lapsuuden kohtaamisia. Olisipa mukava kohdata jälleen. Minä olen herännyt monesti yöllä, kun runot ovat laukanneet. Haluaisin koota ne kirjaan. Mitä minun kannattaa tehdä vai kannattaako unohtaa kaikki runokirjasuunnitelmat? Ehkä nuo runonpätkät pitävät minua nyt hengissä. Ja opiskelu. Ja mustarastaan laulu. Kiitos viestistä! Oli ihana saada juuri tänäänContinue reading “Kirjoittaminen yhdistää kahta lapsuudesta tuttua – ja avasi ystävyyteen aivan uuden tason”
Junakriitikkomies muistelee
1990-luvun puolivälissä kirjoitin artikkeleita ja levyarvosteluita omakustannelehteen, jonka koko sisältö keskittyi yhteen musiikkityyliin: progressiiviseen rockiin, kavereiden kesken “progeen”. Meitä lehden tekijöitä oli laidasta laitaan: muusikoita, toimittajia, autokauppiaita tai mainostoimistoväkeä. Lehteen tarvittiin paljon sisältöä eikä kirjoitustyöstä tietenkään maksettu mitään, joten lehden valmistuminen oli aina kiinni tekijöiden muista kiireistä ja myöhästyi usein kuukausitolkulla. Suunnittelupalavereihin kaikilla oli kuitenkinContinue reading “Junakriitikkomies muistelee”
Väitöskirjamatkalla: kirjoittamista tutkimassa
Edessäni on pino kopioita, jotka olen ottanut muistikirjoista ja ruutuvihkoista. Vuosi 2020 on aluillaan ja olen saanut juuri kerätyksi väitöskirjani tutkimusaineiston. Tutkin väitöskirjassani rintasyöpäkokemuksista kirjoittamista ja kirjallisuusterapeuttista ryhmäprosessia ja osallistujiensa sille antamia merkityksiä. Yhtenä tutkimukseni aineistona toimivat ryhmässä kirjoitetut tekstit. Puhtaaksikirjoitustyö etenee verkkaisesti. Tekstit herättävät tunteita laidasta laitaan. Välillä tunnen syvää surua ja harmitusta kirjoittajanContinue reading “Väitöskirjamatkalla: kirjoittamista tutkimassa”
Lukemisen ja kirjoittamisen vuoropuhelusta
Olen vasta alussa kirjoittamisen perusopinnoissani. Minulle suuri osa tähän mennessä käsitellyistä asioista on kuitenkin ollut tavalla tai toisella tuttua, koska olen ammatiltani kustantaja ja kustannustoimittaja, siis lukija. Työ kirjallisuuden parissa on opettanut jo paljon siitä, mitä kaikkea tavoitteellinen kirjoittaminen tarkoittaa. Mitä hyötyä kirjoittamisen opinnoista minulle sitten on? Paljonkin, ja monenlaista. On ollut antoisaa lukea tutkijoidenContinue reading “Lukemisen ja kirjoittamisen vuoropuhelusta”
Kutsuuko kirjoittaminen?
Haluatko paneutua kirjoittamiseen? Kirjoittamisen opinnoissa pääset kokeilemaan monipuolisesti eri tekstilajeja ja kirjoittamisen keinoja, luet ajatuksia virittävää kirjallisuutta ja opintomateriaalia, saat palautetta teksteistäsi ja huomaat, miten arvokasta on keskustella kirjoittamisesta muiden kanssa. Halutessasi voit paneutua kirjoittamiseen myös itsenäisesti ja tehdä tehtäviä omassa tahdissasi. Haku kirjoittamisen perusopintoihin on auki 2.5. asti. Hakutehtävä ja hakuohjeet löytyvät täältä: hakuohjeet.Continue reading “Kutsuuko kirjoittaminen?”
Runoilijan viitta harteilla?
“Runoilija, väistä vähän, että päästään peremmälle!” Istun muistikirjani kanssa kapakan pöydässä, kun retevä seurue hakee paikkaansa alkuillan nosteessa. Hymähdän. Näkyykö se noin selvästi päällepäin? Porukka asettuu. Puhutaan hetki rooleista ja odotuksista. Tässähän ollaan sartrelaisen eksistentialismin ytimessä! Tosin, näitä sanoja siinä kuplivassa keskustelussa ei käytetä. Ja hyvä niin. Ollaan vain kaikki saman pöydän ääressä. Opettajana taiContinue reading “Runoilijan viitta harteilla?”
Monimediainen kirjoittaminen – Siis häh?
Mitä on monimediainen kirjoittaminen? Lähestyn kysymystä Monimediaisen kirjoittamisen -kurssilla laajan tekstikäsityksen ja monilukutaidon käsitteillä. Verbaaliset, visuaaliset, auditiiviset, numeeriset ja kinesteettiset ilmaisukeinot voivat yhdessä tai erikseen muodostaa tekstin. Laajan tekstikäsityksen mukaan teksti voisi olla siis esimerkiksi valokuva, musiikkivideo, kuunnelma, videopeli tai vaikkapa näytelmä perinteisten kirjallisten tekstien lisäksi. Laajaan tekstikäsitykseen pohjaa myös monilukutaito, jolla viitataan kykyyn tulkitaContinue reading “Monimediainen kirjoittaminen – Siis häh?”