Kirjoittamisen pelosta ja nautinnosta

”Pelkään, että joku tulee kertomaan, etten saa enää kirjoittaa, että olen tyhmä ja sivistymätön ja sellaisille ihmisille ei kirjoittaminen kuulu, vaan se kuuluu älykkäille ja suurille ihmisille. Eli pelkään etten ole ihailemani ammatin arvoinen. Kirjoittaa minä kuitenkin eniten haluan.” (Päiväkirja 2.3.2016.)

Meitä kirjoittajia vaivaa usein epävarmuus: mitä tekstistäni ajatellaan, kelpaako se, kelpaanko minä? Lainattu ote päiväkirjastani voisi olla myös monen muun kirjoittajan päiväkirjasta.

Epävarmuutta voi lähestyä kysymällä: miksi täytyy yrittää ansaita, suorastaan kerjätä hyväksyntää? Onnen ja palkintojen tavoittelu samoin kuin rangaistuksen ja epäonnistumisen välttely vie energiaa ja estää meitä elämästä sisäisesti motivoitunutta elämää. En ole keksinyt tätä ajatusta itse, aiheesta voi lukea vaikkapa Edward Decin ja Richard Ryanin motivaatiotutkimuksista.

Mutta mitä tekemistä motivaatiolla on kirjoittamisen kanssa? Me kirjoittamisen opiskelijathan olemme hyvin motivoituneita kirjoittamaan? Minä ainakin kuvittelin olevani, kun sain kustannussopimuksen esikoiskirjalleni. Kun esikoiskirjailijoilta kysytään mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee, olisin vastannut: Minulle kirjoittaminen on hengittämistä, ajattelua enkä voisi elää ilman sitä.

Entäpä jos tämä sisäinen tarve kirjoittaa voi syrjäytyä ulkoisen palkkion himosta tai sen menettämisen pelosta? Minulle kävi niin. Sisäisen ja ulkoisen motivaation ero tuli hyvin konkreettiseksi kustannussopimuksen saamisen ja sen purkamisen aikana. Kirjoitan tästä kokemuksestani kanditutkielmassani Erään kirjan hautaustarina – miten minusta tuli kirjoittaja.

Sillä on merkitystä, mikä on eteenpäin työntävä voima, joka laittaa sormet liikkumaan näppäimillä: ulkoisen motivaation sisällä on pelko, siellä puhuu ego, joka toivoo suitsutusta ja glooriaa, ja pelkää, että tuleekin hylkäys ja nöyryytys. Entä jos minulle nauretaan? Sisäinen motivaatio taas syntyy kirjoittajasta itsestään, halusta tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Silloin tekeminen itsessään on nautinto – ja palkinto.

Halusin olla kirjailija, kipeästi. Mutta haluni pohjalla oli väärä sisäinen uskomus, että saavuttaessani haluamani statuksen saavutan samalla arvostuksen itseäni kohtaan. Toimintani ei lähtenyt puhtaasti kirjoittamisen halusta, vaan toimintaani ohjasi se mitä luulin kustannustoimittajan toivovan. Ja kun en pitänyt itseäni ja omaa kirjoittamistani juuri minään, en pystynyt tuottamaan auktoriteetille mitään.

Motivaation suuntaan ja epävarmuuden tunteeseen on mahdollista vaikuttaa. Oma kirjoittamiseni vapautui, kun tutustuin rehellisesti itseeni ja toiveisiini, ja aloin suhtautua myötätuntoisesti itseeni. Sisäinen puheeni muuttui itseni sättimisestä kunnioittavaksi ja opettelin tekemään rutiinin itselleni hyvän tekemisestä. Statuksen tavoittelu muuttui tahdoksi tehdä itselle merkityksellisiä asioita, kuten kirjoittaa.

Työskentelen nykyään draamasarjojen käsikirjoittajana. Nautin työstäni myös huonoina päivinä, kun teksti ei kulje. Tiedän, että epäonnistumisesta selviää ja tiedän, mitä haluan ja nautin tehdä: kirjoittaa. Se vapauttaa.

Hanna-Mari Mantere

Kuva: Lasse Sakara

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: