Kuvataiteilijan työssä yksi luovan prosessin kiinnostavimpia hetkiä on nimen etsiminen teokselle. Parhaimmillaan nimi on tarpeeksi etäällä luodakseen lisämerkityksiä, mutta kuitenkin samaa estetiikkaa kuuluakseen osoittamalleen kuvalle, muodolle, teokselle. Kuvallisen ajatuksen ilmaiseminen sanoin on aarteenmetsästystä, jossa useammin epäonnistuu kuin onnistuu. Ja jokaisen uuden kuvataiteen teoksen ja näyttelyn kokoamiseen kuuluu tämä työvaihe, joka on kuin painajaisen ja unelman jälkeläinen.
Juuri nyt olen työhuoneellani edessäni puolittaisia savesta muovailtuja kirjaimia. Tällä kertaa en etsi pelkästään nimeä vaan kokonaisia lauseita jotka asetella osaksi kuvallista teosta. Viikkojen ajan olen katsonut seinälle aseteltujen kirjainten kaaria ja tarkentanut huomioni kuvitteellisen ja todellisen näkymän väliin. Puolikkaan c – kirjaimen hymy seinällä näyttää upealta, se on sekoitus hurmaavaa ivaa ja pimeän yön mystiikkaa. Samaan aikaan se on muiden kirjainten kanssa osa merkitysjoukkoa joka vie huomion johonkin tilan ulkopuoliseen, täysin aineettomaan kuvallisuuteen. Koitan miettiä, miten voin yhdistää tekstin sisäisen ja tilallisen kuvan niin, että ne tekevät yhtä paljon kompromisseja, että ne muodostaisivat yhteisen kuvan, eivätkä olisi olemassa toisistaan irrallisina osasina.
Tämä ei ole yksinkertainen tehtävä, sillä vaarana on, että teksti jää jumiin sisäisiin kuviinsa ja unohtaa olevansa myös tilassa sijaitseva fyysinen muoto. Toinen, ja minun tapauksessani suurempi vaara on, että teksti asettuu tilaan hienosti, mutta ei juurru tarpeeksi syvälle kirjalliseen perustaansa. Minä tulen kuvien maailmasta ja vaikka koen kirjoittamisen olevan paras väline saada varjoihin juuttuneet ajatukset liikkeelle – sellaiset ajatukset jotka pilkahtavat vain hennosti tietoisuuden reunamilla ja leijuvat pimeässä odottaen esiin pääsyä – on tekstin painovoima minulle hiukan oikukas. Taiteellisen työni keskiössä ei ole kuvan ja tekstin yhdistäminen, minä vierailen tämän haasteen edessä ja yrittäessäni tuoda tekstiä näyttelytilaan, haluan sen olevan myös vahva fyysinen kuva.
Painajaisen ja unelman sukupuu laajentuu entisestään koittaessani löytää tavan, jolla yhdistää kuva ja teksti. Näistä kahdesta muovautuneen näkymän paljastuminen houkuttelee jatkamaan sekä kirjoittamista että ilmentyvien kirjainten katsomista tilassa. Ehkä näyttelyyn tuleva teokseni on jo valmis ja puolittaiset savikirjaimet kertovat hyvin tämänhetkisestä yhdistymisen tilasta. Sanojen takaiset kuvat esittäytyvät hentoina ja vaikeasti tavoitettavina, samalla kun kirjaimet muovautuvat vieraiksi symboleiksi.
Tiina Palmu
Kuva: Tiina Palmu
Kirjoittajan matkassa 