Kirjoittajan työ on arkkitehdin ja rakentajan työtä, opastaa kirjailija Hannu Mäkelä aloittelevia kirjoittajia kirjassaan Kirjoittamisen ilo (2022). Ensin tehdään vankka perustus, sen jälkeen seinät ja katto, ja vasta lopuksi on hiomisen ja viimeistelyn vuoro. Arkkitehtuuria opetetaan aivan samalla lailla: Ensin sahaat, sitten höyläät ja viimeiseksi kaiverrat yksityiskohdat.
Halusin arkkitehdiksi, koska osasin piirtää ja laskea. Ilokseni huomasin, että ammatti sopii myös sille, joka haluaa kirjoittaa. Edesmenneen professori Jere Maulan mukaan kiitettävä äidinkielen numero ennustaakin parhaiten mahdollisuutta päästä opiskelemaan arkkitehtuuria.
Alan sisällä kannustetaan kirjoittamiseen, vaikka suunnittelevat ja kirjoittavat arkkitehdit tuntuvat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta olevan eri henkilöitä. Foorumeita kirjoittamiselle ja keskustelulle ovat ammattilehdet, Arkkitehtilehti ja Arkkitehtiuutiset, joissa arkkitehdit esittelevät töitään ja haastattelevat toisiaan, kirjoittavat kolumneja ajankohtaisista aiheista sekä arvioivat alaa sivuavaa kirjallisuutta. Työkseen arkkitehdit kirjoittavat eniten yhdyskuntasuunnittelun, rakennusperinnön hoidon ja tutkimuksen piirissä.
Myös minä olen kirjottanut työssäni arkkitehtina ja kaupunkisuunnittelijana. Vaikka tekstini ovat virallisluonteisia, tunnen suurta iloa kun saan tekstin rakenteen toimimaan ja lauseet virtaamaan rytmikkäästi.
Sama työ, eri välineet
Runoilija Ilpo Tiihonen kertoo Kirjailijan työmaat-kokoelmassa (2007) seutukaavatutkijasta, joka ”sanoi tekevänsä runoilijan kanssa samaa työtä, mutta eri välinein”. Arvelen, että hän seutunsa kehitystä tutkiessaan samastuu siihen, kuinka Tiihonen Helsingin Kalliossa kulkiessaan ottaa vastaan sen mitä eteen tulee.
Toisaalla, arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta koskevassa julkaisussa Creating the Future (2010) tutkijat ja arkkitehdit kirjoittavat siitä, kuinka arkkitehtuurikasvatuksen avulla voidaan kehittää kykyä tutkia ympäristöä. Juha Ilosen sanoin ”rakennusten julkisivut kertovat mielenkiintoisia tarinoita niille, jotka näitä merkkejä osaavat nähdä ja tulkita.”
Tästä kirjoittaa myös Victor Hugo kirjassaan Pariisin Notre Dame (1831). Hän pitää Notre Damea kiveen hakattuna kertomuksena maan, kansan, tieteen ja taiteen historiasta. Samalla hän pelkää, että arkkitehtuuri ”kuolee” kun tulevat sukupolvet kirjapainotaidon myötä kirjoittavat tarinansa paperille.
Näin surullisesti ei onneksi ole käynyt. Kirjallaan Hugo käynnisti keskustelun, joka johti Notre Damen kunnostamiseen. Samalla kirkosta tuli Pariisin ja koko Ranskan symboli. Edelleen arkkitehdit suunnittelevat rakennuksia ja yhdyskuntia, jotka kertovat aikansa yhteiskunnallisista oloista, kulttuurista ja teknologisista mahdollisuuksista.
Kun kirja on valmis, sanoo Hannu Mäkelä, se alkaa elää omaa elämäänsä lukijoiden mielissä. Aivan samalla tavalla käy talolle, kun käyttäjät astuvat sisään. Kirjailijan ja arkkitehdin työ on tehty.
Anne Jarva
Kuva: Juhani Katainen
Kirjoittajan matkassa 